Potilaan ja asiakkaan itsemääräämisoikeus on keskeinen eettinen periaate sosiaali- ja terveydenhuollossa ja suomessa myös perustuslakiin kirjattu perusoikeus.
Mielenterveyden häiriöissä tahdosta riippumaton hoito on suomessa varsin yleistä, ja erot eri alueiden välillä on suurempia kuin erot psykiatrisia sairauksia sairastavien potilaiden määrästä voisi päätellä. Potilasjärjestöt painottavat, että pakko ei hoida eikä lisää luottamusta potilaiden ja hoitohenkilöstön välillä. Eri puolilla tehty työ osoittaa, että pakkotoimia voidaan vähentää ja samalla lisätä potilaiden hyvinvointia sekä vähentää yhteiskunnalle pakkohoidosta aiheutuvia kustannuksia.
Tahdosta riippumattomia toimenpiteitä tehdään paljon terveyden- ja sosiaalihuollossa ilman niitä ohjaavia säännöksiä. Valmisteilla olevat itsemääräämisoikeutta koskevat lakihankkeet ovat tervetulleita, mutta ne eivät ratkaise itsemääräämisoikeuden problematiikkaa. Millä lailla voidaan sosiaali- ja terveydenhuollossa ottaa ihmisen oma tahto, arvot ja arvostukset huomioon myös silloin, kun henkilö ei niitä itse pysty ilmaisemaan, jää jatkossakin terveyden- ja sosiaalihuollossa toimivien haasteeksi.
Yhteiskunnan muutokset ovat siivittäneet mielenterveyspalveluiden sekä myös sosiaalipalveluiden rakennemuutosta mutta toisaalta ovat nostaneet huolen potilaiden heitteillejätöstä. Alueilla, joissa pakkotoimia on pystytty vähentämään, mielenterveyskuntoutujien sekä vanhus- ja vammaispalvelun asiakkaiden asemaa ja hyvinvointia on lähdetty parantamaan moniammatillisesti ja monialaisesti.
Myös järjestöt ja muut yhteiskunnan vaikuttajatahot ovat tehneet arvokasta työtä tämän eteen. Hyvät tulokset näkyvät paitsi asiakkaiden hyvinvointina myös yhteiskunnan kustannusten vähenemisenä. Lue lisää ►