In Memoriam Jukka Sariola
Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan ETENEn pitkäaikainen ja aktiivinen jäsen Jukka Sariola menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen 2. marraskuuta 2024. ETENE piti kokouksessaan 20.11. hiljaisen hetken Jukka Sariolan kunniaksi.
Jukka toimi ETENEssä vuodesta 2014 kuolemaansa saakka. Jäsenet muistavat Jukan tarkkanäköisestä ja asiantuntevasta pohdinnasta, jonka keskiössä olivat aina ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden perusperiaatteet. Jukka oli erityisesti vammaisten ihmisten oikeuksien ja aseman vahva puolustaja, mutta nosti esiin myös laajemmin potilaiden ja asiakkaiden asemaan ja oikeuksiin liittyviä epäkohtia.
Jukka uskoi vahvasti, että yhteiskunnan kehityksen mittari on se, kuinka se kohtelee kaikkein haavoittuvimpia jäseniään. Hänen tärkeimpiä tavoitteitaan oli edistää vammaisten ihmisten oikeuksia ja parantaa heidän mahdollisuuksia elää itsenäisesti ja osana yhteiskuntaa. Jukka oli arvostettu asiantuntija, joka ei pelännyt tuoda esiin epäkohtia ja vaatia muutosta. Hän ei jäänyt koskaan sanattomaksi, mutta Jukalla oli erityinen taito esittää painavaakin kritiikkiä rakentavasti ja arvostavasti.
Jukan periaatteet olivat selkeät ja hän ymmärsi, että oikeudenmukaisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan sen puolesta on aktiivisesti työskenneltävä. Jukan näkemykset olivat tarkkoja ja syvällisiä, mutta samalla lämminhenkisiä ja empaattisia. Hän ymmärsi syvästi, että eettisten ratkaisujen on oltava lähellä ihmiselämän todellisuutta ja yksilön oikeuksia.
Jukan muisto ja hänen jättämänsä kestävä perintö säilyvät ETENEn työskentelyssä ja kaikkien meidän ajatuksissamme, joilla oli ilo ja etuoikeus saada tuntea hänet ja työskennellä hänen kanssaan. Jukka oli esimerkki siitä, kuinka yksilön väsymätön työskentely, sitoutuneisuus ja päättäväisyys voivat muuttaa yhteiskuntaa suvaitsevammaksi ja yhdenvertaisemmaksi.