Hyppää sisältöön

Kannanotto kokeellisen hoidon eettisistä kysymyksistä

Julkaisuajankohta 4.4.2016 18.07
Tiedote

ETENE on pohtinut kokouksissaan kokeellisen hoidon eettisiä kysymyksiä. Oheinen kannanotto ja siihen liittyvä taustaraportti käsittelevät kokeellisen hoidon eettisiä näkökulmia.

Kokeellinen hoito on hoitoa, josta tieteellinen näyttö on vähäistä, ja joka ei kuulu tavanomaiseen hoitokäytäntöön. Sitä käytetään esimerkiksi tilanteessa, jossa muut hoitokeinot ovat osoittautuneet tehottomiksi tai muuten epätarkoituksenmukaisiksi. Monet hoitokäytännöt ovat saaneet alkunsa kokeellisesti, jolloin on testattu esimerkiksi tutkimuskäytössä olevaa valmistetta toiseen sairauteen tai potilaalle, joka ei ole sopinut tutkimuksen sisäänottokriteereihin. Kokeelliseen hoitoon sisältyy riski siitä, että hoito ei ole vaikuttavaa, tai sillä voi olla odottamattomia haittoja. Siinä kokeellinen hoito lähenee tutkimusta.

ETENE ehdottaa, että potilailta pyydetään tietoon perustuva joko kirjallinen tai dokumentoitu suostumus, jotta potilaan ymmärrys hoidon kokeellisuudesta pystyttäisiin dokumentoimaan. Lisäksi ETENE ehdottaa ilmoitusmenettelyä kokeellisen hoidon käytölle Suomessa. Ilmoituksen vastaanottaneella viranomaisella olisi ilmoitusten kautta parempi mahdollisuus monitoroida hoidon vaikutuksia, pyytää hoidon toteuttajalta lisäselvityksiä tai mahdollisesti jopa ehdottaa tutkimusmenettelyä hoidon tehon ja turvallisuuden tarkemmaksi mittaamiseksi.

ETENEn kannanotto

Taustaraportti

Ajankohtaista