Hyppää sisältöön

Etenen lausunto optisen alan TEKES-hankkeesta

Julkaisuajankohta 19.9.2016 9.13
Tiedote

Suomen silmälääkärit ry, Suomen silmäkirurgit ry sekä Suomen lääkäriliiton silmälääkärit alaosasto pyysivät ETENEltä kannanottoa optisen alan TEKES-hankkeeseen.

ETENE käsitteli tätä hanketta kokouksessaan 7.9.2016 ja päätti käsitellä teknologistumisen ilmiötä sosiaali- ja terveydenhuollossa laajemminkin. ETENE totesi, että hankkeessa on tutkimuseettisiä sekä potilasturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, ja hankkeen perustavana oleva näkemys terveydenhuollon teknologian hyödyntämisestä sivuuttaa terveydenhuollon etiikan lähtökohdat.

ETENE totesi, että hanke olisi pitänyt arvioida ennakolta eettisessä toimikunnassa, mikä olisi voinut selkeästi parantaa silmänpohjakuvaukseen tulevan asiakkaan hankkeeseen osallistumisesta saatavaa hyötyä. ETENElle lähetettyjen asiakirjojen perusteella silmänpohjakuvaukseen osallistuva asiakas ei saa selkeätä kuvaa kuvauksen hyödystä ja rajoituksista, ja tietosuojakysymykset jäävät epäselviksi. ETENElle tämän selvityspyynnön lähettäneet kertovat jo nyt kuvauksen aiheuttaneen ylimääräistä huolta ja käyntejä päivystysvastaanotolla julkisen sektorin erikoissairaanhoidossa.

Lausunto (pdf, 61 kt)

Ajankohtaista