Hyppää sisältöön

ETENEn lausunto Näe ry:lle sen aiemmin antamasta optisen alan TEKES-hanketta koskevasta lausunnosta

Julkaisuajankohta 17.11.2016 14.41
Tiedote

Näe ry lähetti ETENElle selvityspyynnön koskien neuvottelukunnan lausuntoa optisen alan TEKES-hanketta. Näe ry katsoi, että ETENEllä oli virheellistä tietoa hankkeen tarkoituksesta sekä puutteelliset tiedot itse hankkeesta. Se myös kritisoi ETENEä siitä, että sitä ei oltu kuultu tämän hankkeen käsittelyssä.

ETENE käsitteli tätä asiaa kokouksessaan 26.10.2016. ETENE painotti käsittelevänsä ilmiötä laajemmin, eli ylipäätään uusien teknologioiden tuloa sosiaali- ja terveydenhuoltoon ilman tietoa niiden kustannusvaikuttavuudesta tai vaikutuksista potilaiden ja asiakkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tästä ilmiöstä on paljon esimerkkejä käytännön elämästä. ETENE totesi, että tässä hankkeessa puututaan monin tavoin asiakkaan koskemattomuuteen, ja hankkeessa kerätään terveyteen liittyvää arkaluonteista tietoa, minkä painoarvo ei ETENEn näkemyksen mukaan vähene sillä, että hanke oli luonteeltaan alan kehittämishanke.

Hanke on nyt loppunut ja sen loppuraportti julkistettu. ETENE toivoo jatkossa rahoittajien kiinnittävän huomiotaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien hankkeiden rahoituksessa näihin näkökulmiin ja pohtiikin keskusteluyhteyden rakentamista TEKESiin ja Sitraan, jotka rahoittavat vastaavia hankkeita.

ETENE edelleen painottaa, ettei se ota kantaa ammattikuntien välisiin ristiriitoihin, jotka näyttävät olevan suurempia kuin mitä neuvottelukunta etukäteen arvioi. ETENE painottaa sitä, että kaikkia terveydenhuollon ammattihenkilöitä tarvitaan parantamaan kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Keskinäinen kiistely ja reviiriajattelu repivät ja kuluttavat kaikkien voimavaroja, ja siitä kärsivät eniten potilaat.

Ajankohtaista